perjantai 9. toukokuuta 2014

Täytekakku lastenkutsuille


Pikkuneidillä on 4-vuotissynttärit ja hän toivoi Angry birds -kakkua. Tällä kertaa ajattelin, etten teekään sokerikuorrutteella linnun tai possun näköistä kakkua, vaan lapset saavat muovailla kakkuun pieniä hahmoja. Isommat sisarukset ovat 10- ja 12-vuotiaita ja he pitävät muovailusta, joten hahmojen tekeminen onnistuu oikein mukavasti. Tilasin Ullan Unelmasta erivärisiä sokerimassoja ja sitten lapset pitivät muovailuillan. Muovailualustoina toimi leivinpaperit, ja varusteina oli pieni kaulin, piparkakkumuotti valkoisia pohjalevyjä varten ja ruokailuveitsiä massan leikkaamiseen ja muotoilun avuksi. Valmiit hahmot laitoimme kannelliseen isoon muovirasiaan odottelemaan varsinaista kakun koristelua.

Lasten muovailemia sokerimassahahmoja Angry birds -kakkuun

Tällä kertaa tein 5 kananmunan kakkupohjan. Aloitin voitelemalla sulalla voilla Ø 26-28 cm kakkuvuoan ja jauhottamalla sen gluteenittomalla jauholla. Sitten tein taikinan:

5 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl Semper Fin Mix -jauhoseosta
1,5 dl Viljatuotteen vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1,5 tl leivinjauhetta

Kananmunat ja sokeri mitataan leivontakulhoon ja vaahdotetaan sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Kananmunat vaahtoutuvat paremmin, jos ne ovat huoneenlämpöisiä. Sokerivaahto on riittävän kuohkeaa, kun vatkaimilla koukkaa vaahtoa ja piirtää vaahdolla 8:n leivontakulhossa olevan vaahdon päälle ja 8 pysyy vaahdon päällä jonkin aikaa. Jos 8 häviää nopeasti tai ei pysy vaahdon päällä ollenkaan, vaahto ei ole vielä tarpeeksi kuohkeaa.

Jauhot ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon siivilän läpi. Vaahdon ja jauhojen sekoittaminen on hyvä tehdä vispilällä, ettei vaahto lässähdä. Sähkövatkaimella liiallinen vatkaaminen tässä vaiheessa huonontaa kuohkeutta. Kakkutaikina kannattaa kaataa kakkuvuokaa juuri ennen paistamista. Jos kakkutaikina seisoo vuoassa pidemmän aikaa, kakku jää vuokaan kiinni. Näin olen ihan omakohtaisesti testannut :)

Paistoin kakun +175'C noin 30 minuuttia. Kakun kypsyyden voi kokeilla pistämällä kakkua esim. puisella cocktail-tikulla. Jos tikkuun ei jää mitään tai siihen jää kypsän kakun murua, kakku on valmis. Kypsä kakku irtoaa monesti myös hieman vuoan reunoista. Kun kakku on hieman jäähtynyt, sen voi kumota kakkuvuoasta isolle lautaselle tai vaikkapa leivinpaperin päälle. Kun kakku on täysin jäähtynyt, sen voi leikata ja täyttää.

Kakun osien leikkaaminen ei aina onnistu aivan viivasuoraan - ellei käytä kakkusahaa :). Kun kakun sivuun tekee 2 cm syvän pystyviillon ennen kakun leikkaamista osiin, kakun saa kasattua oikeaan malliinsa laittamalla osien pystyviillot kohdikkain.

Tällä kertaa kakun täytteeksi tuli mascarpone-juusto-valkosuklaavaahtoa ja mansikka-karviaishilloa. Vaahtoon tuli:

1 prk mascarpone -juustoa (250 g)
3 dl vispikermaa
0,5 levyä Pandan valkosuklaata
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2 liivatelehteä

Laitoin valkosuklaan sulamaan vesihauteeseen. Minulla on kaksi pientä kattilaa, jotka menevät sisäkkäin, mutteivat juutu kiinni toisiinsa. Laitoin isompaan kattilaan vettä ja pienemmän kattilan isomman kattilan päälle. Laitoin suklaapalaset ylempään kattilaan. Laitoin "kerroskattilan" liedelle ja kuumensin veden kiehuvaksi ja sammutin lieden. Suklaa sulaa tasaisesti, kun sitä sekoittaa välillä.

Laitoin samalla liivatelehdet likoamaan kylmään veteen laakealle lautaselle. Vaahdotin vispikerman leivontakulhossa. Vaahdotin mascarpone-juuston eri leivontakulhossa ja lisäsin siihen sulaneen valkosuklaan. Puristin pehmeistä liivatelehdistä veden pois ja laitoin ne pieneen astiaan. Lisäsin vähän kuumaa vettä ja sekoitin lusikalla. Kuumaa vettä lisätään vain sen verran, että liivatteet sulavat täysin nestemäiseksi. Lisäsin liivatenesteen ohuena nauhana mascarpone-suklaavaahtoon koko ajan vatkaten sähkövatkaimella.

Mascarpone-valkosuklaa-liivateseos
Kun seos oli hyvin sekoitettu, lisäsin kermavaahdon mascarpone-seokseen pallovatkaimella vatkaten, ettei kermavaahdon kuohkeus kärsi. Vaahdosta tuli sileää ja kuohkeaa. Maku kannattaa tarkastaa, tarvitseeko vaahto lisää sokeria, vaniljasokeria vai jotain ihan muuta maustetta. Baileys -likööriä 2-3 cl on oivallinen mauste valkosuklaavaahtoihin.

Vaahto valmiina kaikkine raaka-aineineen

Leikkasin kakkuun reunaviillon ja sitten leikkasin kakun kolmeen osaan. Laitoin pohjaosan leivinpaperin päälle muovilautaselle ja kostutin osan sekamehulla lusikan avulla. Lusikoin pohjapalan päälle hilloa tasaisesti ja laitoin mascarpone-vaahtoa noin 1 cm kerroksen. Lisäsin uuden kakun osan ja toimin kuten pohjaosan kanssa. Lopuksi laitoin kansiosan ja kostutin sitä hieman pullasutia apuna käyttäen. Laitoin kakun päälle muovikuvun ja kakun tekeytymään jääkaappiin yön yli.

Seuraavana päivänä vispasin 3 dl vispikermaa, 1 tl vaniljasokeria ja 2 rkl sokeria vaahdoksi. Levitin vaahdon mahdollisimman tasaisesti kakun päälle. Siirsin kakun tarjoilualustelle vetämällä varovasti kakun alla olevasta leivinpaperista. Leikkasin leivinpaperin saksilla nätisti kakun muotoiseksi. Lopuksi lisäsimme lasten kanssa vihaiset linnut alustalle ja kakun päälle. Ja sitten vieraita odottelemaan!

3 kananmunan tähtikakku samaan teemaan

10 kananmunan kakku samaan teemaan
(koristeet vaihdettiin kakusta toiseen menekin mukaan)


Ei kommentteja: