maanantai 20. syyskuuta 2010

Gluteeniton omenapiirakka

Kaveri oli tulossa lasten kanssa kylään. Jotain hyvää piti tietenkin kahvipöytään leipoa. Kaupasta löytyi kotimaisia omenoita, joten omppupiirakka olisi kohdallaan. Lisukkeeksi tarttui maitohyllystä vaniljakastike =).

1,5 dl sokeria
3,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai)
1,25 dl riisijauhoa (Risenta)
1 tl ksantaania
2 tl leivinjauhetta

Kuivat aineet mitataan taikinakulhoon ja sekoitetaan keskenään.

2 kananmunaa
100 g sulatettua voita
2,5 dl maitoa

omenalohkoja

Kananmunat, voisula ja maito mitataan kuivien aineiden sekaan ja sekoitetaan hyvin esim. puuhaarukalla. Taikina levitetään pienelle uunipellille (30x 40 cm) leivinpaperin päälle. Taikinaan painellaan omenalohkoja oman maun mukaan. Mun maun mukaan ne ovat vierivieressä - siis paljon, 6-8 omenaa. Päälle voi ripotella kaneli-sokeriseosta. Piirakka paistetaan + 175'C 20 - 30 min.

Piirakka on ehkäpä parhaimmillaan hieman jäähtyneenä joko vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera. Vaniljakastikkeista Valion Vanilla taitaa olla parhaasta päästä =).

3 kommenttia:

ritvau kirjoitti...

Tein v.2008 Omena-rahkatorttu-ohjeesi mukaan parhaimman koskaan maistamani omenatortun ! Kiitos siitä
Tämäkin näyttää hyvältä ja on helpompi toteuttaa, täytyypä kokeilla. Muutenkin olen harrastanut näitä reseptejäsi ja muillekin informoinut!
Ihanaa kun saa uusia, erilaisia leivonnaisia.. Kiitos vielä sinulle!

ritvau kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Aino kirjoitti...

Kiitos, Ritva, kommentistasi! Mukavaa saada tällaista palautetta =).