sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Keliakia ja diabetes

Jottein tämä keliakian kanssa eläminen menisi liian helpoksi ja yksitoikkoiseksi, minulla on todettu raskausajan diabetes. Olen seurannut verensokeriarvoja pidemmän aikaa - aluksi 1 viikon ajan neljä kertaa päivässä ja nyt harvemmin, kun tiedän, mitä voin syödä ja mitä en, jotta verensokeri pysyy normaaleissa rajoissa.

Sairaalasta saamieni ruokavalio-ohjeiden mukaan diabeetikon pitäisi syödä paljon leipää - joka aterialla. Verensokeriarvoja tarkkaillessani huomasin, että jos söin gluteenitonta leipää, sokeriarvot olivat "taivaissa". Kun jätin leivät syömättä, sokeriarvot olivat ihanteelliset. Eri valmistajien tuotteilla tai eri leipätyypeillä ei näyttänyt olevan sinänsä eroa. Myös muun tärkkelyksen määrä vaikutti verensokeriin: jos söin perunoita, riisiä tai pastaa, verensokerit oli korkealla.

Gluteenittoman leivän vaikutus verensokeriin ei sinänsä tullut yllätyksenä, kun katsoo, mitä gluteenittomat leivät sisältävät. Nehän eivät ole muuta kuin erilaisia tärkkelysyhdistelmiä eli ravintoarvoltaan kaikkea muuta kuin hyviä diabeetikolle - maallikon maalaisjärjellä ajateltuna ja havainnoituna verensokerimittauksilla.

Minulle sanottiin, että jos verensokeriarvot eivät pysy kurissa ruokavalion avulla, joudun aloittamaan insuliinihoidon hyvinkin nopeasti. Ynnäilin hetken yhteen ruokavalio-ohjeita ja gluteenittoman leivän aiheuttamia ongelmia - noudatanko diabeetikon ravintosuosituksia ja syön gluteenitonta leipää ja aloitan insuliinihoidon vai valitsenko jotain muuta... Tästä seurasi se, että otin tiukan linjan ja aloin noudattamaan espanjalaisen lääkärin antamia ohjeita diabeetikko-ystävälleni: ei tärkkelystä, jauhoja tai sokeria sisältäviä ruokia/tuotteita. Siihen loppui verensokerin heittelyt ja insuliinihoidon uhka =).

Kysyin kuitenkin ravitsemusterapeutilta, millaista gluteenitonta leipää minun pitäisi syödä, jos haluan syödä leipää ilman suuria verensokerin heilahteluja. Sain ohjeistukseksi, että kuitua pitäisi olla yli 5 g / annos. Tuumasta toimeen ja nettiin tutkimaan eri valmistajien leipä-infoja =) :

Moilasen leipomon leivistä Kaura-vuokaleivässä ja 5 Buns-sämpylöissä on kuitua n. 6 g,
Semperin tuotteista Toasty Triossa ja Toasty Porkkanassa on kuitua 5 - 6 g, näkkäreissä jopa 7 - 9 g,
Frian leivistä ei löydy kuitutietoja, mutta laitoin sinne kyselyä asiasta,
Vuohelan Herkkupuodin tuotteista mikään tuote ei täytä "yli 5 g kuitua"-ehtoa,
Pirkan gluteenittomassa karkeassa leivässä kuitua on 5,5 g.

Moilasen Kaura-leipä "ei ole minun suosikkiani" - lapsille opetettu fraasi pahojen ruokien varalle =) - joten jäljelle jää 5 Buns-sämpylät, Semperin paahtoleivät ja näkkärit ja Pirkan karkea leipä. Käypä aika yksitoikkoiseksi, jos ei jaksa/viitsi itse leipoa... Jos taas haluaa itse leipoa, pitää etsiä kuitupitoisimmat gluteenittomat jauhot ja lisäkuidut ja hieman laskeskella ohjeista, kuinka paljon kuitua itseleivotussa leivässä on. Onkohan leipää syövä keliaakikko-diabeetikko hukassa???

4 kommenttia:

ritvau kirjoitti...

Olipa ikävä juttu tuo diabetes, mutta hienoa että otat asioista selvää. Mietin tässä mahtaakohan itselläni huonovointisuus- ja "heikotus"-kohtaukset johtua
juuri tuosta verensokerin heittelystä... Täytyypä seurata tilannetta. Teen itse leipää leipäkoneella ,ja koska se onnistuu paremmin vaaleilla jauhoilla, tulee laitettua niitä enemmän ! Lisäksi syön Moilasen tummaa, jossa varmaankin luulisi olevan kuitua...
Tämä sinun blogisi on mainio, olen "markkinoinut" sitä uusille keliakikoille !
Toivottavasti sokeriarvosi pysyvät hyvinä , kaikkea hyvää sinulle <3

Aino Uppa kirjoitti...

Tutkailen kuitupitoisemman leivän vaikutusta verensokeriin. Jos leipä edelleen aiheuttaa verensokerin hyppelyä, niin olen ilman leipää =). Toiveissa on, että diabetesoireet häviävät vauvan syntymän myötä.

Helene kirjoitti...

Moi
Minulla gluteeniton, maidoton ja sokeriton ruokavalio ja huomannut että kun leivon leivän siellä aina mukana tattariryynejä ja/tai porkkanaraastetta, sokerijuurikaskuitia. Jauhoina täysriisijauhoja, tattarijauhoja ja maissijauhoja niin verensokerit ei heittele kun muuten syön loppupäivän karppaajan ruokavaliota Syön leipää kaksi palaa päivässä.
Hiivaa laitan minimaalisen vähän.

Anonyymi kirjoitti...

Käy kurkkaamassa leipäohjeita karppaus.infosta. Siellä on herkkävatsaisia karppaajia. Siellä on varmasti sopivia leivontaohjeita.