sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Gluteenittomat karjalanpiirakat

Keitin kattilallisen riisipuuroa, ja kuinka ollakaan perhe ei ollutkaan tavallisen nälkäinen. Puuroa jäi 3 - 4 dl. Uuni oli valmiiksi lämpimänä, joten ajattelin kokeilla gluteenittomien riisipiirakoiden tekoa.

Lisäsin jäähtyneeseen puuroon yhden kananmunan. Tein piirakkapohjien taikinan tavallisen karjalanpiirakan pohjan tapaan, hieman mukaellen:

2 dl lämmintä vettä
1 tl psylliumia
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
3 dl tattarijauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 - 1 dl ruokaöljyä

Sekoitin ensimmäiseksi kulhossa veden ja psylliumin - saa turvota 15 min. Sitten kaikki muut aineet kulhoon ja sekoitetaan. Vaivasin taikinan lopuksi pöydällä ja pyöritin 3 cm paksuksi tangoksi. Leikkasin tangosta 2 - 3 cm pitkiä palasia, jotka pyöritin palloksi. Laitoin pöydälle tattarijauhoja pienen kasan ja litistin taikinapallon kasaan - jauhoja palleron molemmin puolin. Kaulitsin littanan pallon piirakkapulikalla pyöreäksi jauhokasassa. Laitoin taikinaympyrän keskelle riisipuuroa ja rypytin reunat.

Riisipuuroa riitti n. 10 piirakkaan ja lopun taikinan pakastin seuraavan kertaa varten. Luulenpa, että 1 litran ohjeellinen riisipuuroa olisi tämän ohjeen taikinamäärälle sopiva puuromäärä - piirakoita voisi tulla joku 30 kpl... Paistoin piirakat + 225'C kunnes puuro sai pintaan hieman väriä. Kastoin valmiit kuumat piirakat voi-vesiseoksessa (30 - 50 g voita ja 1,5 dl vettä) ja annoin vetäytyä liinan alla.

Tuli aikas hyviä piirakoita... niitä voisi tarjota myös "taviksille" =).

29 kommenttia:

Martta kirjoitti...

Lopultakin paasin kokeilemaan tata reseptia ja oli sopivasti joulupuuroakin jaanyt tahteeksi. Tosi hyvia tuli. Kiitos reseptista!
(Anteeksi pilkut puuttuvat.)

Anonyymi kirjoitti...

Kerralla onnistuin löytämään Sinun sivuillesi ja piirakoiden ohjeeseen. Leivoin myyjäisiin just glut.piirakoita ja odotan innolla muiden (ei-keliaakikkojen) kommentteja huomenna messuilla.Eivät usko silmiään, tuli piirakoista niin onnistuneita!!KIITOS ja SIUNATTUA JOULUN AIKAA ! Riitta Kuopiosta

Aino Uppa kirjoitti...

Kiva kuulla, että resepti on toiminut! Mun ainoa haave tämän blogin suhteen on se, että muutkin kokevat saavansa hyviä gluteenittomia tuotteita. Ja tietenkin mieltä lämmittää se, että onnistumiseen on vaikuttanut minun resepti =).

Unknown kirjoitti...

Heipsan=)
Tulipa erinomaisia karjalanpiirakoita!En ole ennen kokeillut tehdäkään, diagnoosini on vasta pari vuotta vanha...Mutta totisesti, maku oli aivan sama kuin Vuohelan piirakoissa, joita olen ostanut tähän asti vaan tuskin enää..nyt vaan pulikka pyörimään useamminkin!
Kiitos ohjeesta,hyvää jatkoa:D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta. :) Tuli erittäin maukkaita ja pienen harjoittelun jälkeen varsin kauniitakin piirakoita. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Olen kahden keliaakikkoteinin äiti, jotka molemmat saivat diagnoosin viime vuonna. Varsinkin tytär on kaivannut karjalanpiirakoita ja nyt oli aikaa kokeilla. Hyviä tuli, lapset ihastuivat! Näitä täytyy tehdä toistekin =)

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä piirakoita tuli....korvasin tosin osan tattarijauhoista jyttejauhoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä piirakoita tuli....korvasin tosin osan tattarijauhoista jyttejauhoilla.

Bluem kirjoitti...

Hei, olen "uunituore" keliaakikko, ja karjalanpiirakat ovat intohimoni ... tai .. olivat... :) Nyt löysin reseptisi ja pitää koittaa. MInua on leivonnassa "inhottanut" liisterimäinen koostumus, joka tulee ilmeisesti psylliumista. äissä piirakoissa kun noin kovin ohut pohja, niin tuleekohan se sama koostumus tässä esille?

Aino Uppa kirjoitti...

Tällä ohjeella taikina ei ole liisterimäinen. Reseptiä ovat kokeilleet muutkin (blogin lukijat ja tuttavat) ja ovat pitäneet piirakoita hyvinä =)

Bluemama kirjoitti...

Kiitos, minäpä uskaltaudun kokeilemaan :D Kiito muutenkin tästä blogistasi, aurinkoa ja lämpöä kesään!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Aino blogistasi! Sinulla on aina luotettavat ohjeet, ja vinkit hyviä. Lopputulos on ollut kielenvievä.

Aino Uppa kirjoitti...

Kiitos palautteesta! Tällaiset kommentit kannustaa kokeilemaan ja kehittelemään lisää ohjeita =)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Aino, kiitos ohjeesta. Ulkosuomalaisena iskee valilla kauhea karjalanpiirakoiden himo ja eihan niita taalta saa. Leivoin ohjeellasi eilen ja tuli niin ihania etta muuta en halua nyt syodakaan! Terv: Maha pullollaan Hollannissa

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin eilen sain kokeiltua ja luulenpa ettei jäänyt ainoaksi kerraksi. hyviä olivat! Kiitos Aino ohjeesta! ja terveisiä naapurikunnasta ;)

- kirjoitti...

Terve! Etsin piirakkaohjetta, jottei tarvitse ostaa kalliimpia pakasteita kaupasta :) Tuleeko tällä reseptillä rapsakoita vaiko pehmeitä piirakoita? Vaikuttaa hyvältä kun kaikki kovasti kehuukin! :) Kiitos!

Aino Uppa kirjoitti...

Hei Joan! Ohjeella tulee aika pehmeitä piirakoita =)

- kirjoitti...

No mutta eipä tullutkaan aivan pehmeitä! :) Uunia kannattaa pitää n.300 asteisena (voi kun oliskin leivinuuni!) ja piirakat viipyivät siellä ainakin 15min, niin että saivat kunnolla väriä. Niin ja rapsakkuuteen vaikuttaa myös se, ettei heitä liinaa piirakoiden päälle. Olivat kyllä parhaimmillaan suoraan uunista hieman jäähtyneinä <3

Aivan mahtava ohje siis! Tein piirakoita ensimmäistä kertaa ja oli heti täysosuma! Ja nimenomaan kaikki "tavikset" kehuivat, että ei kyllä arvaisi, että syö gluteenitonta ja että ovat parhaimpia piirakoita mitä ovat ikinä maistaneet!

Ostin tattarijauhot isosta marketista, enkä huomannut katsoa niiden eräpäivää ennen kuin kotona, joka on marraskuu 2012 :D Se siis tarkoittaa sitä, että tulee leivottua tässä kuussa piirakoita pikkasen lisääkin joka pakastin täyteen :) Lisäksi ajattelin kuluttaa sitä pipareihin ja jos vielä löytäisi hyvän joululimppu-reseptin niin siihenkin!

Kiitos hyvästä reseptistä! Toivottavasti jatkat kirjottelua! Täytyykin kahlata sun blogi ihan kokonaan läpi :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tosi hyvästä reseptistä, kerran tein ja saivat tilaajilta kiitosta joten tässä alottelen taas pohjataikinan tekoa! Tässä linkki edellisiin teoksiin; https://www.facebook.com/photo.php?fbid=424796430912268&set=pb.310378762354036.-2207520000.1355676129&type=3&theater

Raija kirjoitti...

Hei!

Olen vasta keliakiaan ja colitis ulcerosaan sairastuneen 13 vuotiaan pojan äiti.Pojan herkkua ovat olleet karjalanpiirakat vaan monenlaisia muutoksia on nyt tullut ruokavalioon. Enkä sano että kaikki välttämättä huonoja mutta sopeutumista vaativia kuitenkin. Lämpimät kiitokset sinulle tästä reseptistä!! Kaikille maistuvat yhtä hyvin!!

Anonyymi kirjoitti...

Löysin nyt nämä sivut ja karjalanpiirakat on parhaillaan työnalla. Onko sinulla joitain hyviä gluteenittoman kastikkeen ohjeita?

Aino Uppa kirjoitti...

Minäpä kirjoittelen kastikkeista ;)

Ruostevilla kirjoitti...

Nyt sitten selvisi mitä psyllium tekee... kokeilin nimittäin reseptiäsi ilman sitä, kun minula ei sitä ollut ja vaaleassa jauhoseoksessa mainittiin psyllium - ei sitten riittänyt. Taikinaa ei voinut siirrellä. Tein toisen satsin laittaen enemmän sitä valmista jauhoseosta ja vain 1dl tattarijauhoja ja johan onnistui! Kiitos avusta minun ensimmäisistä gluteenittomista karjalanpiirakoista Italiassa!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Aino!

Olisitko ihana ja vastaisit varmaankin kaikkien joulukiireiden keskeltä, voiko karjalanpiirakkaohjeen gluteenittoman jauhoseoksen korvata puhtaasti riisijauhoilla? Mahani ei jostakin syystä kestä noita jauhoseoksia mutta sen sijaan mouruaa herkullisen oloisten piirakoiden perään vielä täksi jouluksi! Parhainta joulua sinulle toivottaen, Maria

Aino Uppa kirjoitti...

Hei,

En ole testannut ohjetta pelkällä riisijauholla... Voit tietenkin kokeilla psylliumin määrää säätämällä. Jos taikina ei pysy kasassa 1 tl psylliumia, tee uusi taikina ja laita 1,5 - 2 tl psylliumia. (Psyllium pitää lisätä lämpimään veteen ja antaa turvota jonkun aikaa).

Täytyypä testata riisijauhoja - olen tehnyt piirakoita milloin milläkin jauhoilla, mutta puhdas riisi on jäänyt kokeilematta :)

Anonyymi kirjoitti...

Oletko tehnyt lanttu-kukkoa karjalanpiirakka taikinasta, ja jos olet onnistuiko?
Pia

Aino Uppa kirjoitti...

Olen tehnyt, ohje löytyy blogistani :)

Anonyymi kirjoitti...

Hello,
I am a Finnish-American making these for Christmas... wondering if I can substitute xanthan gum for the Psylliam? Also, I am not very fond of the buckwheat flour... does it work if I use less buckwheat and more of the other flour? You can answer in Finn... I can read and understand, just cannot write it well. :)

Aino Uppa kirjoitti...

Anteeksi, että olen myöhässä vastaukseni kanssa. Voit käyttää muita jauhoja tattarin sijasta tai voit korvata kaikki jauhot valmiilla jauhoseoksella, jossa on ksantaani tai psyllium valmiina. Teen karjalanpiirakoita niin, että teen taikinan pelkästään tummista Jytte-jauhoista.