tiistai 17. maaliskuuta 2009

Gluteeniton sienipiirakka

Tänään sattui koominen "ruokavahinko". Olin ottanut eilen sulamaan kaksi isoa rasiaa kaalilaatikkoa - tai niinhän minä luulin. Tänään töistä tullessani aukaisin rasiat ja huomasin, että siinäpä olikin lähes 2 kg herkkutatti-sienipaistosta!! Paistokset olivat jo sulaneet, joten ne olisi pakko käyttää johonkin. Mihin kummaan saisin käytettyä 2 kg sieniä??? Päätin leipoa sienipiirakan, jotta voin pakastaa uudelleen osan tuotteesta. Jonkun mielestä herkkutatti voi mennä hukkaan piirakassa, mutta hätätilanteessa tämä lienee sallitua =).

Pohja:

100 g pehmeää voita
1,5 - 2 dl hienoja riisijauhoja
1,5 - 2 dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta
0,5 dl kylmää vettä

Jauhomäärä on arvio, sillä lisäsin jauhoja suoraan voin sekaan sen verran, että seoksesta tuli irtonaista / hiutalemaista. Lisäsin hiutaleseokseen veden ja sekoitin hyvin. Taputtelin taikinan isoon lasagnevuokaan (35 x 40 cm) leivinpaperin päälle.

Levittelin pohjan päälle sieni-sipulipaistosta parin sentin kerroksen ja sen päälle juustoraastetta.

Lopuksi valmistin muna-maidon:

3 - 4 kananmunaa
4 dl rasvaseosta (Ruoka 5 %)
2 dl maitoa
1 tl suolaa
maustepippuria

Ja kaadoin sen sienipiirakan päälle. Paistoin piirakan + 225'C kunnes piirakka oli kauniin värinen. Piirakka onnistui ihan mukavasti ja kelpasi myös "tavikselle".

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Minulle kävi toisinpäin!!!
Otin pakkasesta kanttarelleja kastikkeeseen ja sulatin hätäpäissäni ne mikrossa. Kun olin kippaamassa niitä pannulle, huomasin ottaneeni tavallista makaroonilaatikkoa! No, porukan oli seuraavana päivänä pakko syödä sitä laatikkoa, minä kun en voinut! =)