lauantai 21. maaliskuuta 2009

Gluteeniton kääretorttu

Tänään oli ohjelmassa taas leivontaa. Tein gluteenitonta kääretorttua ja perheessäni asuva vaihto-oppilas teki "taviksille" pizzaa. Kääretorttu on meidän perheessä aika huonosti säilyvää - tämän päiväinen leipomuskin on jo hävinnyt lähes kokonaan parempiin suihin =).

Kääretortun täytteeseen tuli liivatelehtiä, joten laitoin ne ensimmäiseksi kylmään veteen likoamaan, ennen kuin aloitin tekemään pohjaa.

Pohjaan tuli:

5 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl hienoja riisijauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus ksantaania

Sekoitin kuivat aineet keskenään. Vatkasin kananmunat ja sokerin vaahdoksi, ja lisäsin kuivat aineet siivilän läpi vaahtoon. Levittelin taikinan 60 cm leveälle uunipellille paperin päälle ja paistoin +225'C rusehtavaksi. Kumosin paistetun pohjan sokeroidulle voipaperille.

Ja täytteeksi:

4 liivatelehteä - liotetaan 10 min kylmässä vedessä
kuumaa vettä sen verran, että liivatteet saadaan liuotettua nestemäisiksi
200 g appelsiinin makuista tuorejuustoa
1 prk vispikermaa
100 g valkosuklaata
2 cl Bailey'stä
sokeria ja vanilja sokeria maun mukaan
1 rkl sitruunamehua

Laitoin valkosuklaat pieneen kattilaan ja kattilan kuumaan vesihauteeseen vähän isompaan kattilaan, ja sulatin suklaan. Vatkasin vispikerman ja sokerit vaahdoksi omassa kupissaan, ja appelsiinituorejuuston omassa kupissaan. Puristelin liotetut liivatteet vedestä ja laitoin lasiin pieneen määrään kuumaa vettä (0,25 - 0,5 dl) ja liuotin nesteeksi. Kaadoin liivatenesteen ohuena nauhana tuorejuustovaahtoon koko ajan vatkaten - sileä lopputulos. Lisäsin tuorejuustoon myös sulatetun suklaan ja kermavaahdon. Lopuksi lorautin pari senttiä Bailey'stä ja sitruunanmehua ja sekoitin koko herkun kunnolla.

Levittelin herkkutäytteen kääretorttupohjalle ja laitoin koko komeuden tarjottimella levynä jääkaappiin hyytymään hetkeksi, 10 min. Ja hyytymisen jälkeen rullasin tortun muotoonsa. Täytettä tulee tällä ohjeella reippaasti - jopa kahteen kääretorttuun. Torttu oli siis aikas massiivinen =). Ja herkullista! Ja "huonosti säilyvää" =).

Tästä saisi myös oivan kakun, kun kuorruttaa kääretortun kermavaahdolla ja laittaa vaikkas kahtia leikattuja amerikanpastilleja tai muita karkkeja koristeeksi.

Ei kommentteja: