tiistai 10. elokuuta 2010

Gluteeniton mustikkapiirakka

Kävin viikonloppuna perheen kanssa mustikkametsällä. Keräsimme mökin ympäristöstä sen verran mustikoita, että saamme muutaman piirakan talvella =). Mustikoita oli tuppaissa ja ne olivat isoja ja meheviä. Aivan kuin olisi pensaasta kerännyt =). Tänään sitten ajattelin leipoa piirakan, kun tein uunissa ruokaa.

Piirakan pohja:
200 g voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl tattari- ja riisijauhoja
2 - 3 dl gluteenitonta karkeaa jauhoseosta (Semper)
1 tl ksantaania
1 tl leivinjauhetta

Pehmeä voi ja sokeri vaahdotetaan, lisätään kananmuna koko ajan vatkaten. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon. Taikina riittää pienen uunipellin kokoiseen piirakkaan tai kahteen pyöreään piirakkavuokaan halkaisijaltaan 30 cm. Taikina kaulitaan tai taputellaan käsin leivinpaperin päälle vuoan / pellin pohjalle. (Jos tykkää paksusta pohjasta, niin taikinan voi taputella yhden piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.) Esipaistoin pohjaa + 225'C n. 10 min. Esipaiston ajaksi laitoin pohjan päälle leivinpaperin palasen, jonka päälle laitoin kuivia herneitä. Näin pohja ei pääse kohoamaan muodottomaksi.

0,5 l mustikoita
0,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja

Sokeri ja perunajauho sekoitetaan keskenään. Mustikat levitellään esipaistetun pohjan päälle ja sokeri-perunajauhoseos ripotellaan mustikoiden päälle.

Rahkaseos piirakan päälle:
1 prk rahkaa (250 g)
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 - 2 tl vanilliinisokeria
1 - 2 tl sitruunamehua

Ainekset sekoitetaan keskenään ja ja seos kaadetaan tasaisesti mustikoiden päälle. Piirakka paistetaan +225'C kunnes rahkaseos on hyytynyt piirakan keskeltä, ehkäpä 20 - 30 min. Jos piirakka alkaa saada liikaa väriä, mutta keskiosa hytisee raa'an näköisenä, piirakan päälle voi laitta leivinpaperin, jolloin keskiosa kypsyy nopeammin - toimii vähän niinkuin kansi kattilassa.

Mustikkapiirakkaa syödessäni tuumailin, että siitä voisi jättää rahkaseoksen pois ja syödä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa =). Gluteenittomat piirakat ovat niin murusia, että ne sopivat jäätelön tai vaniljakastikkeen kaveriksi.

1 kommentti:

Marika kirjoitti...

Hei, kiitos paljon kaikista kehittelemistäsi ruokaohjeista!

Itsellä jää kyllä mustikkapiirakat nyt tekemättä. Täällä suunnalla mustikoita löytyy todella huonosti, aiemmin hyviltä paikoilta löytää vain kuivuneita varpuja ja siellä täällä on ihan pikkuisia mustikoita. Keräily tuottikin meille vain sen verran, että saa pariin mustikoita parina aamuna jugurttiin.
Onneksi sentään vadelmia löytyy runsaasti, mutta eihän niillä hyvää mustikkapiirakkaa korvaa.. :)