sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Gluteeniton voitaikina, joulutortut ja kinkkupiiraset



Törmäsin Facebookissa Keliakia-ryhmässä gluteenittomiin joulutorttuihin ja voitaikinan ohjeeseen. Kokeilin ohjetta ja sain ihan mukavia joulutorttuja aikaiseksi.

Taikinaan tulee:

250 g voita
250 g maitorahkaa
5 dl Semper hienoa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta

Jauhot ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään. Rahka ja pehmeä voi sekoitetaan keskenään ja jauhoseos sekoitetaan rahka-voi-seokseen. Taikina laitetaan 20 minuutiksi jääkaappiin "lepäämään". Tämän jälkeen taikina kaulitaan 0,5 cm paksuiseksi ja leikataan neliöiksi. 5x5 cm on aika sopiva koko neliölle... Huomasin, ettei tortuista kannata tehdä kovin suuria - pienet onnistuivat paremmin. Paistoin tortut + 200 'C kunnes tortut olivat kypsiä.

Kokeilin taikinaa myös muuhun leivontaan. Tein pieniä piirasia muffinivuokaan. Mielestäni taikina toimi paremmin tällaisessa leivonnassa :) Kaulitsin taikinan ohuehkoksi ja leikkasin siitä juomalasilla ympyröitä. Painelin taikinan kevyesti vuoan kuppeihin, laitoin savukinkkua ja juustoraastetta. Päälle kaadoin aurajuustokerma-kananmunaseosta (2 dl kermaa/1 kananmuna). Paistoin uunissa + 200'C, kunnes kerma-kananmunaseos oli hyytynyt. Piiraset onnistuivat todella mukavasti!

Samaista Facebook-ryhmää seuratessani törmäsin myös toiseen kotileipuriin, joka oli onnistunut tekemään todella lehtävän näköisiä joulutorttuja. Blogin nimi on Gluteenitonta leivontaa. Todella hienoa, että gluteenittomia testattuja ohjeita löytyy nykyään mukavasti!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kotijäätelöä, paistettua banaania ja suklaakastiketta



Banaanit olivat menneet vähän turhan tummiksi, joten päätin tehdä niistä jälkiruokaa. Poikani keksi, että tehdään jäätelöä, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen :)

Tein vaniljajäätelöä:

0,5 l kuohukermaa vaahdotettuna
0,5 l Vanhan ajan vaniljakastiketta
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Kuohukerma ja vaniljakastike olivat jääkaappi-kylmiä. Sekoitin vaahdotetun kuohukerman ja vaniljakastikkeen ilmavaksi seokseksi ja maustoin sen sokerilla ja vaniljasokerilla. Laitoin seoksen jäätelökoneseen n. 20 minuutiksi.

Laitoin kuoritut banaanit (5 kpl) uunivuokaan ja uuniin +200'C noin 20-30 minuutiksi.

Tein suklaakastikkeen:

200 g taloussuklaata
2 dl ruokakermaa

Sulatin taloussuklaan vesihauteessa ja lisäsin ruokakerman vispaten sulaneeseen suklaaseen. Laitoin valmiin kastikkeen pieneen kannuun odottelemaan muita aineksia.

Kun kaikki ainekset olivat valmiita, kasasimme perheen kanssa jäätelöannokset kulhoihin ja vähän strösseleitä päälle. Tätä jälkkäriä ei jäänyt yli :)


Piparkakkuja ja kanelimuroleipiä

Olen leiponut 2011 jouluksi gluteenittomia piparkakkuja yhdellä reseptillä, mutta tälle joululle tein erilaisella reseptillä piparkakkuja. Resepti on peräisin kajaanilaisen vanhainkodin keittiöltä, jossa tein opintoihin liittyvää pitkää työharjoittelua joskus 90-luvulla. Resepti taipui todella hyvin myös gluteenittomaksi ja pipareista tulee todella mureita ja suussa sulavia! Ne  myös säilyvät sellaisina, vaikka pipareita säilöisikin pidemmän aikaa.

200 g pehmeää voita
2,25 dl sokeria
2 kananmunaa
0,5 dl siirappia
1,5 tl soodaa
1,5 tl kardemummaa ja 1 tl inkivääriä tai vaihtoehtoisesti 2,5 tl valmista piparkakkumaustetta
1,5 dl perunajauhoja
4,5 dl vaaleita Jytte-jauhoja

Jauhot, mausteet ja sooda mitataan erilliseen kulhoon tai 1 l mittaan. Pehmeä voi ja sokeri vaahdotetaan vaahdoksi leivontakulhossa. Vaahtoon lisätään kananmunat yksitellen seosta koko ajan vatkaten. Lisätään siirappi ja jauho-mauste-sooda-seos ja sekoitetaan hyvin. Taikina laitetaan jääkaappiin ja annetaan sen olla siellä yön yli. 

Seuraavana päivänä leivotaan pipareiksi ja paistetaan 175'C 6-8 minuuttia. 



Kanelimuroleivät ovat murokeksejä, jotka leikataan taikinasta muotilla.

250 g pehmeää voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 tl soodaa
1,5 tl kanelia
6 dl vaaleaa Jytte-jauhoa

Jauhot, mausteet ja sooda mitataan erilliseen kulhoon. Pehmeä voi ja sokeri vaahdotetaan vaahdoksi leivontakulhossa ja vaahtoon lisätään kananmuna koko ajan vatkaten. Seokseen lisätään jauho-mauste-sooda-seos ja sekoitetaan hyvin. Taikina voi levätä jääkaapissa muutaman tunnin ja sitten sen voi leipoa kekseiksi. Paistetaan 175'C 6 min. Keksit saavat jäädä vaaleiksi.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Mansikkakakku, strawberry shortcake


Mitäs tässä leivotaan? Pienimmäinen laittaa jo automaattisesti keittiömyssyn päähänsä ja työntää tuolin keittiötason viereen, kun näkee, että olen tekemässä jotain leivonnaista! Pieni apulainen - päätyönä vatkainten nuoleminen leipomusten lopuksi!

Tämän päivän viritelmä on jättikokoinen strawberry shortcake eli "kulhokakku", johon törmäsin ensimmäisen kerran Seattlessa asuessani 14 vuotta sitten. Minulle kerrottiin, että se tehdään yleensä yhden hengen annokseksi lasiin tai jälkiruokakulhoon ja kerman tilalla voi olla myös jäätelöä. Mutta koska tänään kahvittelijoita on 14, tein kakkuviritelmän suoraan isoon kulhoon - vie vähemmän tilaa jääkaapissa ja on nopeampi tehdä kuin 14 erillistä annosta.


Kakkupohjana voi käyttää tavallista kakkupohjaa tai vaikka kaupan valmispohjaa, mutta "oikea" shortcake tehdään murokakkutyylisestä taikinasta. Taikinan voi paistaa uunipellillä "kökköinä" tai levynä,  koska se murustellaan tai leikataan pienemmiksi paloiksi paistamisen jälkeen. Tämä kakkumuoto on myös oiva tapa pelastaa pilalle paistettu kakkupohja tai kahvikakku! Leipurikin pääsee vähemmällä hermostumisella, kun ei tarvitse tehdä uutta kakkua maanantaiversion tilalle ;)

Minun kakkupohjana toimii eilen leipomani mustikka-murupiirakan loppu, joka kuivahti liiallisen perunajauhon vuoksi. Jatkoin gluteenittomia jauhoja perunajauhoilla, kun en viitsinyt lähteä kauppaan parin jauhodesin vuoksi ja tuloksena oli nopeammin kuivahtava piirakka...

Leikkasin piirakan pieniksi kuutioiksi, ja ladoin kuutioita, mansikkahilloa (puolet kaupan mansikkahilloa ja puolet pakastettua mansikkasuikaletta) ja kermavaahtoa vuorotellen kulhoon. Viimeiseksi kerrokseksi tuli kermavaahto. Kakku saa tekeytyä puoli päivää jääkaapissa kelmun tai kannen alla. Hieman ennen tarjoilua kerman päälle voi laittaa koristeet (mansikoita, marenkiruusuja, karkkeja tms.). Herkullinen ja hieman erilainen kakku!

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Jääkaapin ja pakastimen aarteita

Jääkaapista löytyi litra maustamatonta jogurttia, josta oli päiväys mennyt viikko sitten. Purkkia ei oltu avattu, joten se oli vielä aivan käyttökelpoista. Mietin, mihin saisin käytettyä niin paljon jogurttia, ja aloin selaamaan reseptejä vanhoista vihkoista. Ja löytyihän sieltä käyttökelpoisia ohjeita.

Päätin kokeilla Tampion Antin mustikkapiirakan ohjetta raparperilla sitä kun nyt on runsaasti kasvimaalla leikattavissa.

200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl gluteenittomia jauhoja
0,5 tl ksantaania
2 tl leivinjauhetta

Pehmeä voi ja sokeri vaahdotetaan, vaahtoon lisätään kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten. Kuivat aineet mitataan erilliseen astiaan ja sekoitetaan keskenään; lisätään vaahtoon. Taikina levitetään leivinpaperin päälle uunipellille. (Olen ostanut kierrätyskeskuksesta 50 cm:n uunin uunipeltejä piirakoita varten, sillä ne ovat paremman kokoisia.)

Pesin ja viipaloin 5 raparperinvartta, levitin ne taikinan päälle. Raparperiviipaleiden päälle laitoin jogurttikastikkeen, johon sekoitin:

4 dl maustamatonta jogurttia
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1-2 dl sokeria

Ja sitten koko herkku uuniin +200*C puolisen tuntia.












Samoilla lämpimillä tein myös mustikkapiirakan:

8 dl gluteenittomia jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl sokeria
250 g pehmeää voita

Ainekset mitataan kulhoon ja sekoitetaan muruksi sähkövatkaimella. Muruseoksesta otetaan 1/3 erilliseen kuppiin. 2/3 muruun lisätään:

2 dl maustamatonta jogurttia
1 kananmuna

Seos levitetään leivinpaperin päälle uunipellille. Pohjan päälle laitetaan 5 dl mustikoita ja 1/3 muruseosta. Piirakkaan paistetaan +200*C puolisen tuntia. Hyvää vaniljajäätelön kanssa!



lauantai 25. toukokuuta 2013

Gluteenittomia kastikkeita

Kastikkeet herättävät monesti ihmetystä, miten keliaakikolle tehdään kastike. Teen kastikkeet suurustamalla eli kypsennän kastikkeeseen tulevan lihan tai kalan, lisään mausteet ja nesteen, ja lopuksi suurustan. Suurustamiseen käytän jauho-vesiseosta (perunajauhoja, gluteenitonta jauhoseosta) tai Maizenan suurusteita. En ole koskaan kokeillut tehdä kastiketta rasvasuurustuksella. Luulenpa, että gluteeniton jauho sakenisi kuumassa rasvassa, muttei ruskistuisi... Pitänee kokeilla joku päivä :)



Meidän perheessä syödään eniten pastakastikkeita ja yleisin on tomaatti-jauhelihakastike - lasten herkkua!

Ruskistan 
400 g jauhelihaa paistinpannulla, johon lisään 
1 tl suolaa, ripaus pippuria, 
1-2 tl oregano-basilikaseosta, 
noin 400 g paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa (säilykepurkki tai kartonkitölkki), purkillinen/tölkillinen vettä ja joskus hieman chilijauhetta, sipulia tai valkosipulia. 

Keittelen kastiketta sen aikaa, kun pastan keittämiseen menee. Juuri ennen tarjoamista lisään vesi-perunajauhoseosta (1-2 rkl perunajauhoja, 1 dl kylmää vettä) hyvin sekoittaen. Annan kastikkeen "pulpahtaa" eli kiehua sen verran, että se pulpahtaa kerran 2. Ja sitten kastike on valmis! Tarkastan vielä suolan, pitääkö lisätä. Parmesan-juusto antaa kivan maun pastaruoalle.

Kastikkeen makua voi muutella käyttämällä erilaisia mausteita tai valmiiksi maustettuja tomaattivalmisteita. Paseerattua ja murskattua tomaattia löytyy ainakin yrtti-, chili- ja valkosipulimaustettuna.

Possukastiketta teen Maizena-ruskea kastike-suurusteella. Ruskistan 400 g possunsuikaletta paistinpannulla, lisään 1 tl suolaa ja ripauksen pippuria. Lisään vettä (8-10 dl) ja ehkäpä sipulia, ja annan lihan hautua 2-3 h miedolla lämmöllä. Meidän perheessä tykätään todella kypsästä ja mureasta possusta, joten se pitää hauduttaa kunnolla ;). Kun liha on mureaa, nostan kastikkeen lämpötilaa, lisään Maizena-suurustetta suoraan purkista kaatamalla sen verran, että kastikkeesta tulee sopivan paksuista, ehkäpä 3 rkl. Maizenaa pitää keittää noin minuutti. Tarkistan suolan, ja kastike on valmis. Meidän perheessä possukastiketta syödään peruna- tai bataattimuusin kaverina.



Broilerikastikkeen teen kermaan ;). Kypsennän 300 g broileria paistinpannulla, lisään 1 tl suolaa, ripauksen musta-, valko- tai sitruunapippuria. Lisään 2 dl ruokakermaa (tavallista tai maustettua: kolme sipulia, kolme juustoa, kippari, kookos tms.) ja saman verran vettä. Joskus saatan laittaa koko nestemäärän kermana. Suurustamiseen käytän joko Maizena-vaalea kastike-suurustetta tai perunajauho-vesiseosta. Tarkistan suolan ja kastike on valmis. Jos teen broilerikastikkeen tavallisella ruokakermalla, laitan hieman valkosipulia ja tomaattipyrettä. Joskus teen jauheliha- tai lohisuikalekastikkeen tällä broilerikastikkeen ohjeella, ja sekin on hyvää. 

perjantai 10. toukokuuta 2013

Synttärijuhlat

Pienimmäinen täyttää huomenna 3 vuotta, ja tänään oli juhlat. Synttärisankari toivoi prinsessajuhlia ja kakkua,  jossa on kruunu. Minulla on ollut tapana toteuttaa lasten synttärikakkutoiveet, joten saamansa pitää :)


Leivoin kakun "peltikakkuna" eli tein 3 kakkulevyä pellillä. Käytin reseptinä vanhaa hyvää ohjetta eli mittasin raaka-aineet juomalasilla kananmunien määrän mukaan. Yhden pellillisen ohje:

4 kananmunaa lasiin mitattuna
sokeria lasiin mitattuna saman verran kuin kananmunia

Sokeri ja kananmunat vaahdotetaan kuohkeaksi vaahdoksi (vatkataan niin kauan, että taikinasta voi pyöräyttää vatkaimilla numero 8:n vaahdon päälle)

gluteenitonta jauhoseosta saman verran kuin kananmunia
1,5 tl leivinjauhetta

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja siivilöidään vaahtoon, sekoitetaan vispilällä vatkaten vaahdon sekaan. Taikina levitetään uunipellille leivinpaperin päälle ja paistetaan uunissa +225'C 8-10 min.

Osan jauhoista voi korvata myös kaakaojauholla, jolloin levystä saa suklaan värisen.

Paistamisen jälkeen kakkulevy kumotaan toisen leivinpaperin päälle ja paistossa käytetty leivinpaperi irroitetaan. Levyjen annetaan jäähtyä.

Kun olin paistanut kaikki 3 kakkulevyä (2 vaaleaa ja 1 tumman) ja jäähdyttänyt ne, leikkasin ne isoa lautasta muottina käyttäen pyöreiksi. Laitoin täytteeksi mustikka-mansikka-vadelma-hilloa ja kermavaahtoa, kostutukseen käytin maitoa. Koska kakusta piti saada hieman pyöreä, tein ylimpään väliin "tuhdimman" vaahdon:

2 liivatelehteä
muutama ruokalusikallinen kuumaa vettä
1 dl hedelmäpommi-jogurttia
2 dl vispikermaa vaahdotettuna

Liivatteet liotetaan kylmässä vedessä 10 minuuttia, puristetaan kuivaksi ja liuotetaan kuumaan veteen. Liuos sekoitetaan jogurttiin ja lisätään kermavaahdoon koko ajan hyvin vatkaten. Seos laitetaan jääkaappiin hyytymään hetkeksi.

Päällystin kakun 4 dl vispikermaa vaahdotettuna ja 1 prk vaniljavaahtoa, maun mukaan sokeria.




Tein synttärijuhliin myös gluteenittoman kinkkupiirakan, jonka ohjeen sain eräältä tuttavaltani. Hän oli ottanut ohjeen Kotikokin sivuilta.

Piirakan pohja:

150 g pehmeää margariinia
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5 tl suolaa
1 dl juustoraastetta
1 dl kylmä vettä

Margariini, gluteeniton jauhoseos, suola mitataan kulhoon ja nypitään murumaiseksi. Muruun lisätään  juustoraaste ja vesi, ja sekoitetaan taikinaksi. Taikina kaulitaan leivinpaperille pellille (40x40 cm) noin puolen sentin paksuiseksi levyksi, pistellään haarukalla ja paistetaan +225'C 10 minuuttia

Täyte:

300-350 g kinkkua
1 paprika
1 purjo
1 prk ranskankermaa
2 dl kermaa
3 kananmunaa
0,5 tl suolaa
pippuria
4 dl juustoraastetta

Kinkku, paprika ja purjo kuutioidaan ja levitellään paistetun pohjalevyn päälle, loput ainekset sekoitetaan keskenään ja kaadetaan tasaisesti kuutioiden päälle. Paistetaan vielä 20 minuuttia.